Oppimista ajatellessani olen joskus miettinyt, mikä tai mitkä ovat olleet keskeisimmät oppimista ja elämänvalintoja ohjanneita kokemuksia. Moniakin on, mutta jos pitäisi valita keskeisin kirja, se olisi teinivuosina lukemani kirja: Rachel Carsonin Hiljainen kevät. Kun luin sitä, kuulin korvissani kevään ilman linnunlaulua ja olin kauhuissani. Se, mitä eniten rakastan katoaisi. Tuo kokemani kauhu on sittemmin ohjannut arjen valintoja ympäristöystävälliseen suuntaan. Se on myös vaikuttanu kaikkiin valintoihini, tuskin olisin päätynyt ympäristö- ja kehitysaktivistiksi nuoruudessani tai opiskellut ympäristötieteitä ja sosiologiaa tai opettamista. Edelleen se ohjaa valintoja ja haastaa miettimään, miten voin työssäni edistää sitä, että keväät säilyvät ihanina. Kevät on täynnä lupausta.
Lupausta on aina myös uuden oppimisessa. Siksi oppiminen on niin antoisaa. Tällä kertaa ajattelin haastaa itseni ja muut kirjoittamaan blogia koulutuksen ajalta. Osaltani blogin kirjoitus siis alkaa nyt, kun koulutuksen toteutuminen on varmistunut ja pääsen suunnittelemaan sisältöjä konkreettisesti. Olo on kuin riippusillalle menossa. Intoa ja odotusta täynnä. Silti vatsanpohjassa kutittelee: riittääkö osaamiseni, saanko motivoitua osallistujat, toimiiko tämä uusi ajatukseni blogin avulla oppimisesta ja monia isompia ja pienempiä mietityttäviä asioita. Mutta tästä se lähtee.
